Joskus tuntuu pahalta

Unta takana reilusti alle 4 tuntia, sitä ennen takana puolen päivän riita. Vähän meinaa päässä jo tökkiä. Palataan siihen vähän myöhemmin ja katsotaan ensin mitä kaikkea mun elämässä on ehtinyt tapahtua taas.

Oon seilannut aika ahkerasti Turku-Helsinki-väliä, järjestänyt töitä ja opiskeluja niin että pystyn olemaan aika tasaisesti molemmissa paikoissa. Treenannut koirien kanssa, käynyt ratsastamassa ja kouluttamassa 4-vuotiasta tammaa ja yrittänyt parhaani mukaan välillä päästä viskomaan kiekkoja frisbeegolfin merkeissä. Nähnyt kavereita, viettänyt sosiaalista elämää ja kärsinyt tämän kesän toisen kunnon darran. Tosin syksyn puolelle se taisi kyllä jo mennä. Noh, tulipa syksyn kiintiö täytettyä sitten tarpeeksi ajoissa.

Kiusan kanssa käytiin luonnetestissä, ja tulipa nyt virallisestikin todistettua, että hieno koira se on. Pisteitä kokonaisuudessaan 184, tässä osa-alueittain:
Toimintakyky +1 Kohtuullinen
Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +3 Suuri
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Temperamentti +3 Vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma.

On se hieno!

Vinhan kanssa aloitettiin pentuaksailu, yritetään nyt mennä kentälle opettelemaan että mun kanssa puuhaaminen on kauhean kivaa. Varsinkin hirviöillessään välistä saa ojentaa kakaraa sen verran reippaasti, että tulee vähän sellainen olo, että vastapainona olisi ihan kiva tehdä sen kanssa jotain, joka jotenkin päin jopa syventäisi suhdetta siihen. Hyvältä vaikuttaa näin alkuunsa! Ja kotielämäkin on alkanut sujua aika kivuttomasti jo pikkuhiljaa. Siitä tulee vielä vallan pätevä kaveri. <3

Hevostouhut sujuvat nekin mukavasti, pikkutamman kanssa pääsee aika paljonkin puuhailemaan! Ja se kehittyy ihan mieletöntä vauhtia. Helpottaa kyllä mielettömästi, kun perusluonteeltaan se vain tahtoo tehdä hyvin. :) Vaikka vähän blondina ei aina ihan hiffaakaan mikä on pointtina, ja kehittelee hieman varsamaisia ratkaisuja asioihin. Ehkä niin pikkuiselta vielä moinen sallitaan!

Tällä viikolla ilmeisesti kaverille muuttaa toinenkin hevonen - tai no, poni - josta tulee osaprojekti sitten myös mulle. Siitä olisi tarkoitus koulia kenttäratsastukseen jollekin junnulle peli ennen kuin myy sen, ja mut sitten pestattiin tähän estepuolelle ratsastajaksi. Ihan loistavaa, ootan innolla. :)

Mutta nyt päästään tuohon alun aiheeseen. Eilen illalla, tai ehkä yöllä ennemmin, otettiin miehen kanssa yhteen ensimmäistä kertaa oikeasti kunnolla. Tiivistäen voisi sanoa, että mulla oli kurja olo tiettyjen sanottujen asioiden takia, ja kerroin siitä. Siitä lähti aivan jumalaton riita, jonka kohteena ei enää ollut missään määrin sanomiset tai sanomattomuudet, vaan minä ja mun suhtautuminen asioihin. Se, kuinka mun intuiivisuus on lähtökohtaisesti paha asia, kuinka mun tunne-elämä on valheellista, kuinka mä en katsele objektiivisesti asioita, käyttäydyn kunniattomasti kun vetoan siihen että jokin tuntuu pahalta ja kuinka negatiiviset tunnereaktiot eivät kuulu täydelliseen parisuhteeseen. Mun silmät taitaa vieläkin olla turvoksissa kaikesta siitä itkemisestä (ja toki väsymyksestä). Lähes 8 tunnin riitelyn tuloksena mä en saanut yhtä ainutta asiaa selvitettyä toiselle, ja sain sen sijaan kuulla nöyryytyksiä ja alentavia kommentteja mun tavoista toimia, ajatella ja kokea asioita. Joskus kolmen ja neljän välillä, lähempänä neljää, en vaan enää jaksanut jatkaa pääni hakkaamista seinään. Jos mun mielipiteitä tai ajatuksia tai tuntemuksia ei kuunnella ja oteta vakavasti, minkä mä sille enää mahdan? Saa nähdä mitä tapahtuu tänään kun päästään taas samaan tilaan. Musta tuntuu sen verran pahalta, että pakko tähän joku järki on saada.

Ja joo, ainahan sitä itsessäkin on parantamisen varaa, ja tuostakin aiheesta olisi ehkä voinut puhua ilman riitaa. Mutta oikeasti, jos mun toisen sanomisista johtuva paha olo käännetään mun omaksi syyksi sillä perusteella, että "no sä tunnet väärin", niin mitä siihen voi vastata? "Aha, niin kai sitten." En mä vaan pysty, enkä halua. Mun tunteet eivät ole asioita, joista mä haluan eroon, eivät asioita joita mä en kuuntele. Vaikka ulkopuoliset eivät kykene konkreettisesti tarttumaan niihin, se ei tee niistä vähemmän tosia eikä vähemmän arvokkaita. Minä ja mun tunne-elämä ovat lähtökohtaisesti ja hyvin pitkälti kiinni toisissaan, ja jos tunne-elämä on jonkun mielestä asia, joka ei vain sovi... En sovi sitten minäkään.

Jos mulle olisi missään määrin sanottu, että "ei mun ollut tarkotus loukata" ja selitetty sitten, minkä takia mun käsitys siitä loukkaavuudesta ei ole oikein, ja mitä sen sijaan on tarkoitettu, asia olisi eri, ja olisin ehkä kyennyt keskustelemaan. Mutta jos ensimmäisenä puolustuksena hyökätään (kuvainnollisesti) puukon kanssa sohimaan ja kertomaan mulle mun ajatusmaailman virheellisyydestä ja valheellisuudesta, niin kovin vaikea on itsekään enää pysyä asiallisena ja tyynenä. "Mä tiedän olevani oikeassa, enkä aio muuttaa käytöstäni mihinkään." Mä olen ymmärtänyt, että suhteessa on tarkoituksena pyrkiä onnellisuuteen. Ei opettamaan toiselle sitä, mikä tapa ajatella on oikea ja mikä väärä, ja vähätellä toisen tuntemuksia vetoamalla "objektiiviseen oikeaan".

Huh, pitäisi tänään vielä ajaa Turkuun. Taitaa olla energiajuomien suurkulutuksen päivä.

Syksy on alkanut

Kesä on mennyt ihan mieletöntä vauhtia. Täällä alkaa jo puut kellastua ja maailma näyttää pelottavankin syksyiseltä. En ole ihan varma, olenko innoissani vai ahdistuksissani syksyn alkamisesta, jostain syystä tuntuu aika hurjalta nyt. Kesä on ollut ihan mahtava, kaikki on mennyt ihan uskomattoman mukavasti ja ... mä oon onnellinen. Todella onnellinen. Nyt kun kesä alkaa olla loppumaisillaan, väkisinkin jää miettimään, meneekö onnellisuus sen mukana? Leppoisan työelämän ja lomailun sijaan tilalle tulee kiire ja stressi opintojen takia, työt jatkuu ja pitäisi oikeasti yrittää jotenkin saada päiviin lisää tunteja. Miten mä muuten pystyn jakautumaan miehen, koirien, hevosen, opintojen ja töiden välillä niin, etten laiminlyö mitään?

Syksyksi mulle on tiedossa vähän liikaa opiskeluja. Geologiaa, kestävää kehitystä, oikeustiedettä, ympäristötiedettä. Siihen päälle pitäisi ehtiä vielä käydä töissä ja treenailla ahkerasti. Mies on Helsingissä ja suurelta osin jumissa siellä töiden takia, ja mua ahdistaa jo valmiiksi liian vähäinen näkeminen. Eilen tulin kotiin sen kämpiltä, ja haluisin jo takaisin. Enpä muuten tiennyt, että on oikeasti mahdollista, että yksi ihminen saa käännettyä elämän näin pahasti nurinniskoin. Tai ehkä ennemmin oikein päin - on niin mielettömän hyvä olla, että eihän tämä nyt voi mitenkään nurinkurista olla?

Mutta! Koska Kiusan kanssa Sievissä korkattiin tokoura pistettä vajaa ykköstuloksella, niin viikon päästä olisi tarkoitus ottaa revanssi ja yrittää saada vähintään yksi piste enemmän. Sitten voikin katsella, jätetäänkö meidän tokoilu siihen, vai yritetäänkö vielä sitten ehkä päästä jopa avoimeen luokkaan? Ehkä. Jälkeä on nyt tullut reenattua aika mukavasti, Sirpan syysleirillä saatiin aika mukavat eväät jatkoon. Sutiminen oli siellä aika maltillista ja muutenkin homma ihan mukavasti hanskassa. Vielä kun löytäisi täältä Turun kupeesta hyviä jälkimetsiä.

Aksan saralla ollaan laiskoteltu. Paljon. Muutamat treenit ollaan vedetty, ja tänään sitten käytiin TSAU:lla korkkaamassa syksyn kilpailut. Yksi startti ehdittiin vetäistä, tuloksena kyseisen kilpailuluokan ainut nollarata ja maksien voitto - ja siirto kolmosiin. Täytynee siis alkaa oikeasti treenata, kun kolmosissa ei taida ihan pelkät nollat ratkaista.

Tuloslista oli aika jännää katseltavaa. Ei ihan hirveästi saatu tuloksia kyseiseltä radalta - kuvassa maksit ja minit, medeissä yksi tulos, sekin 10 virhepisteellä. Mutta oli kieltämättä rata, jonne oltiin laitettu jänniä källejä. Onneks Kiusa on pro, joten mun ei tarvinnut kuin juosta ja vähän ohjailla. :) Odottelen innolla videota Youtubeen, kerrankin saatiin ihan HD-laatuista videota, kun eräs ihana tsaulainen kuvasi!

Vinha on jo valtaisan suuri, ja yhä edelleen aivan mieletön pentu. Hassua, miten voikaan olla näin hyvä tuuri koirien kanssa (koputan puuta). Niin erilaiset kuin nuo mun hurtat onkin, niin mielettömän hyvin mulle sopivia molemmat. Ja on ne söpösiäkin!

Sääli ettei tuota kuvaa tullut otettua kunnon kameralla, kännykkälaatu vähän sotkee. Mutta muuten aivan mielettömän hieno sommittelu, jos multa kysytään. Noh, kuvauskohteetkin tekevät tuosta ihan passelin kuvatuksen, huonosti muokattunakin. ;>

Mutta joo, josko sitä vilkaisisi vielä pikaisesti lävitse torstain luennolla käsitellyt diat. Piti viedä auto isille korjattavaksi, joten missasin sitten ensimmäisen luennon. Lievästi harmittaa, mutta onneksi ekat luennot usein ovat hyvin pitkälti höttöä. Toivottavasti tuokin!