Kahvihuoneessa

Jopas eilen oli päivä. Äidin koiravanhus joutui eläinlääkäriin, diagnoosina sitten diabetes. Niin vanhan koiran kanssa äiti sitten totesi, että diabeteshoitoihin ei kannata lähteä. Nyt on sitten yksi koira enemmän sateenkaarisilloilla. Rest in peace, pikkukoira, sinä joka johdatit mut koiraharrastuksen pariin... Oli kyllä melkoisen järkyttävää tulla töistä kotiin, vastassa neljä koiraa joista yksikään ei haukkunut. Räksytin puuttui. Aamulla herätessä kukaan ei ollut vaatimassa ensimmäisenä keittiössä ruokaa. Jotenkin niin hirvittävän tyhjää. Tokihan mulle tuo on ennemmin kummastuksen ja haikeuden aihe, kun taas äiti on aivan surun murtama. Olihan hurtta hänen elämänsä koira.

Tänään piti olla hirvittävän kiireinen päivä töissä, mutta kävipä tuuri, ja onkin yksi homma vähemmän hoidettavana. Ehdin jo ennen töitä salille, ja tuntui pitkästä aikaa siltä, että tein ihan superhyperloistavan treenin! Vähän enemmän ehkä funktionaalisia harjoituksia, eikä pelkästään voimaa. Liikeratojen laajentamista ja liikkuvuuden lisäämistä. Ja vetelinpä taas leukoja vähemmällä avustuksella, ja joo'o, tekniikka selkeästi on parempi!

Tää mun treeni-into on kyllä niin jännä asia. Välistä sitä jaksaisi vaikka joka päivä käydä salilla, sitten välistä on pitkä aika kun ei huvita kuin lenkkeillä, tanssia, samoilla metiköissä tai vastaavaa. Nyt olisi pitkään ollut hirmuisa hinku päästä kokeilemaan taas pitkästä aikaa BodyCombatia, se on vaan aivan loistava laji. Ei vain jotenkin raaskisi laittaa siihen hirveästi rahaa, höh. Toisaalta myös thainyrkkeily olisi kivaa taas, mutta ihan kuin mulla olisi aikaa käydä treeneissä säännöllisiin aikoihin. Hankaloittaa kummasti.

Törmäsinpä iltalehden juttuun http://www.iltalehti.fi/nainen/2013073117311821_na.shtml Mami Go Go -blogista. Jutussa on ainakin yksi lause, joka sai hymyn mun huulille. "Elämän pitää näkyä kehossa." Täytyy itse varmaan tuota blogia hivenen lueskellakin josko siellä oikeasti olisi jotain mielenkiintoista. Ensivilkaisulla ainakin näytti ihan hyvältä. http://mamigogo.bellablogit.fi/ 

Mut joo, takaisin töiden pariin, niin pääsen edes kohtalaisen ajoissa lähtemään täältä tänään. :)

Ediittiä: Saattaapi olla, että täytyy tuohon Beautifil Body -haasteeseen osallistua. En tokikaan ole synnyttänyt, ja kaiken lisäksi pidän kropastani, eikä siinä noin ylipäätäänkään suurempia vikoja ole, eli sinänsä "helppoa" moinen. Kuitenkin oman kehonkuvan pohtiminen aina silloin tällöin on ihan jännittävää - vaikkapa sitten kirjallisesti blogissa. Katsellaan.

Kiirettä pitää, ja hyvä niin!

Olen onnistuneesti sitten jättänyt kameran koto-Turkuun ja itse pääosin pyörinyt pk-seudulla. Eli eipä kuvapäivitystä vieläkään ole nähtävillä. Viikonlopun kyllä olin Turussa, mutta jostain kumman syystä aika meni pääosin ihan kaikkeen mahdolliseen muuhun paitsi tietokoneen ja kuvien kanssa tappelemiseen.

Mutta kertoillaanpa sitten kaikesta muusta! Elämä on vallan mallillaan, mä oon oikeasti ihan mielettömän onnellinen nyt. :) Vkl meni pitkälti juhliessa, lauantaina oli kahdet synttärit plus DBTL, ja kaikkihan ne piti kiertää. Mieheke pyöri matkassa ja hitto että oli kivaa! Tosin mä mieluusti olisin jättänyt väliin viimeisen baarin eksään törmäämisen, lähinnä tämän eksän takia. Tuli mullekin kurja fiilis, kun näki kuinka matto nykäistiin tyypin jalkojen alta. Mutta noh, eipä taida enää olla mun ongelma, joten parempi vain jatkaa eteenpäin ja antaa olla.

Siskontyttö syntyi reilu viikko sitten, ja vihdoin nyt flunssasta parantuneena pääsin sitäkin katsomaan! On pikkuiset lapsukaiset vaan niin jänniä otuksia. Ei paljoa uskalla koskea etteivät ihan vallan rikkoonnu, eikä oikein muutenkaan osaa moisten seurassa toimia. Mutta onhan ne vallan sieviä, ja kieltämättä tuo pikkuneiti oli varmaan sievin lapsi, mitä olen nähnyt. Tosin rehellisyyden nimissä on mainittava, että pikkulapsikontaktit on mulla jääneet kyllä melkoisen vähiin. Mutta katsokaa nyt vaikka, eikö ole suloinen?

Huomaa kyllä, että tämä vanhempien luona asusteleminen alkaa käydä pikkuhiljaa todella raskaaksi. Aamulla mä meinasin ihan kokonaan hajota, kun sain kuunnella huutoa ja vittuilua heti heräämisestä lähtien ja se vain jatkui ja jatkui ja jatkui siihen saakka että lähdin töihin. Ei vanhemmat - tai no, äiti lähinnä - varmasti moista ilkeyttään harjoita, mutta en mä oikeasti ymmärrä miten voi oikeuttaa omissa silmissään moisen käytöksen perusteena vain "no kun oon väsynyt". Tuli niin jumalattoman paha olo siitä "no mitä vitun järkeä tossakin nyt taas on" ja "et sit viittinyt totakaan tehdä" ja "teit sit tonkin tolleen, vaik pitäis tehdä näin". Puhumattakaan siitä, että aletaan koirille jutella tyyliin "mennään me tekemään, kun ei toi Nea mitään saa tehtyä". Noh, oonhan mä tollaseen tottunut silloin kun vielä vakituisesti asuin kotona, mutta jotenkin sitä kuvittelisi, että mua voisi käsittellä jotakuinkin aikuisena nykypäivänä. Ei sillä että lapsillekaan tuollainen lyttäysmentaliteetti oikeasti kovin hyvin toimisi.

No joo, heti ensinnä sitten duunissa salille, joku epämääräinen tanssimusiikkikanava radiosta soimaan kovaa ja hillitön lihasrääkki päälle. Kummasti sai ajatukset muualle ja olon paremmaksi, kun ei ollut mitään mahdollisuutta jäädä murehtimaan. Vieläkin, aika monta tuntia tuon jälkeen, lihaksissa huomaa että jotain on tullut tehtyä. Huomen oon kyllä sit niin kipeä taas, ettei mitään järkeä. Noh, ehkä siis aamulla uudestaan salille ja joku kevyt treeni päälle, niin saa maitohapot liikkeelle.

Huomisesta on kokonaisuudessaan tulossa ihan mahtava päivä. Leffaan miehen kanssa, ja sieltä sitten toivottavasti vielä ravintolaan syömään. Voi että mä odotan sitä! Hyvällä tuurilla vanhemmat lähtevät mökille, ja saan sitten koko kämpän omaan käyttööni - ja ehkäpä siis miehenkin sinne. Oi että, täydellisyyttä! Sääli että töihinkin pitää tosiaan myös raahautua, mutta ehkäpä sen kestää, kun illasta on tulossa niin mainio. :) Lyhyemmän päivän kuitenkin teen, että pääsen koirien kanssa puuhailemaan sitten ajoissa iltapäivästä, niin saavatpahan nekin aktiviteettejä elämäänsä.

Siitä tulikin mieleen, että eilinen meni pitkälti Forssassa kasvattajan luona jälkitreeneissä. Hitto mun koirat on kyllä hyviä! Treenin vaikeustasoon nähden oon molemmista ihan hirvittävän ylpeä. Pikku-Vinhakin pääsi tekemään ihan ihka-aitoa jälkeä, ja vaikka mä teinkin siitä liian vaikean, se ajoi sen oikein hienosti loppuun saakka. Kiusakin teki mielettömän hienosti hommia, vaikka pitkä keppijälki olikin sille aivan liikaa. Noh, vähän helpompia jälkiä ja vähempiä keppejä nyt sitten, niin ei tarvitse tehdä duunia senkään aivan äärirajoilla. 10 kepakon jälki oli ehkä tipan verran raskas. Olisi tässä kyllä ihan järjetön määrä treeniä luvassa - parin viikon päästä agilitykisat, siitä viikon päästä tokon rotumestaruus (oho, pitäisiköhän sitä tokoakin siis tippa treenata?), ja syksyllä sitten jälkikokeeseen. Eipä ainakaan tule nyt hetkeen tekemisenpuutetta...

Home sweet home!

Praha oli ja meni, ja oli aivan mieletön reissu! Ihan uskomattomia paikkoja, mahtavasti historiaa, upeita biletysmahiksia ja muutenkin... aika täydellinen matka. Paljon tosin jäi näkemättä, ja uudestaan kai sinnekin pitää päästä. Tosin ehkäpä ensin täytyy visiteerata vähän muuallakin.

Kuvapäivitys on tulossa kyllä, mutta näin töistä sen toteuttaminen on vähän hankalaa. Pari kuvaa kuitenkin voisin jo nyt laittaa, ja kunhan saan omalle koneelle loput kuvat ladattua, voin niitäkin sitten tänne postailla. :)

Kierreltiin kaverin kanssa aika paljon ympäri Prahaa, nähtiin John Lennon Wall, linna (tietenkin!), paljon kauppoja ja pieniä putiikkeja, Kutna Horan luukappeli ja St Barbaran katedraali. Ihan uskomattomia kaikki! Pieni ihme, että niin keskellä Eurooppaa sijaitseva kaupunki on selvinnyt sodista ja kurjuuksista niin mielettömän hyvin.

Luukappeli oli aivan upea paikka. Ympärille katsellessa sitä vain ihmetteli, miten on mahdollista luoda niin hienoja koristeita jostain niinkin masentavasta kuin kuolleiden ihmisten jäännöksistä. Kännykkäkameran kuvanlaatu ei ole ehkä paras mahdollinen, mutta sentään jotain selvää saa. Alla olevan kuvan luupinot olivat verkkoaidan takana piilossa, sillä luita ei ollut mitenkään kiinnitetty toisiinsa, ne oli vain kasattu päällekäin. Koristukset sentään oli jotenkin liimattu paikoilleen, uskalsi niiden lähellä sentään hengittää ilman pelkoa kaiken romahtamisesta.

John Lennon Wall oli ehkäpä hienoin paikka Prahassa, vaikka sinänsä olikin melko vaatimaton pieni muurinpätkä täynnä kirkasvärisiä graffiteja ja tekstejä. Wikipedia kertoo siitä kuitenkin vähän, ja jotenkin tuollainen pieni, kirkasvärinen seinä symboloimassa toivoa kurjuuden keskellä... Mä en kykene olemaan tykkäämättä. http://en.wikipedia.org/wiki/Lennon_Wall

Mutta nyt taas töiden pariin, parempaa päivitystä luvassa sitten kunhan ehdin kuvia katsomaan läpi!

Jahas, blogger jotenkin nyt haluaa kusta näemmä. En saa otsikkoa tekstille. No, eiköhän tämä ilmankin ole luettavissa.

Mutta joo. Ainakin olen nyt yrittänyt nukkua! Tosin vähän tainnut epäonnistua, kun Vinha-hirviö terrorisoi minkä ehtii. Se on kyllä aivan vallattoman ehtiväinen. Asiaa ei auta se, että Kiusalla on nyt tassuhoito-operatsuunit meneillään, ja joka lenkin/ulkoilun jälkeen pitää huuhtoa ja putsata tassu, ja iltaisin ja aamuisin laittaa vielä antibioottivoidetta. Sillä aikaa kun keskityn Kiusaan, Vinha on ehtinyt etsiä alusvaatteeni luoja ties mistä (ja tietenkin pureskella niihin mielellään vielä reiän tai pari), ryövätä jonkun kengän, jonka kanssa painelee villivarsaloikkia ympäri kämppää, repiä jonkun sanomalehden silpuksi ja on todennäköisesti parhaillaan kurkottelemassa hakemaan kirjahyllystä tai pöydältä jotain jännittävää. Yöllä sain keriä verhot ylös, kun neitokainen olisi halunnut omatoimisesti poistaa ne verhotangoista. Kaksi nettijohtoakin se on ehtinyt jo syödä poikki - eikä muuten vaadi kuin suunnilleen kaksi puraisua sillä hetkellä kun säädän vaikkapa kaiuttimia...

Mutta joo, ootan kauhulla reissua Prahaan, kun Vinha on kaverin luona hoidossa. Toivottavasti ei aiheuta mitään kovin suuria traumoja. :D Eikä laskuja tuhottujen tavaroiden muodossa.

Tänään siis vika päivä Turussa, saa nähdä kuinka lyhyeksi työpäivä jää sen takia. Pitää ehtiä iltapäivästä pakata sekä omat että koirien kamppeet, heittää Kiusa ennen viittä toiselle kaverille, jonne se sitten jää viikoksi hoitoon, varmistaa noin kymmeneen kertaan että kaikki on mukana (ja varmaan silti kääntyä jossain vaiheessa takaisin hakemaan jotain todella oleellista unohtunutta, kuten vaikkapa passia), ehtiä porukoille ajoissa että ehtii toivon mukaan vielä ommella itselleen jonkinlaisen korttikotelopussukan, ja vielä päästä ajoissa nukkumaankin, jotta huomenna vielä pystyy Helsingin konttorille suuntaamaan duuniin.  Stressihän tässä meinaa iskeä pelkästä ajattelusta. Onneksi vaan meinaa.

Huomenna sitten Vinhastus pääsee ajelemaan takaisin Turkuun, kun kaveri nappaa sen matkaan kotiin palatessaan. Ainakin tulee hyvää autoontotutusta, kun ensin pitää matkata Helsinkiin ja heti seuraavana päivänä takaisin.  Tarkoittaa, että huomisesta eteenpäin olen kokonaista viikon koiraton. En taida olla Kiusan mulle tulon jälkeen ikinä olla ollut niin kauaa erossa koirista. Sinänsä varmasti mukavaa vaihtelua, mutta hitto että mulle varmasti tulee ikävä!

Ikävää lievittääkseni (ja ehkä vähän muutenkin) sovin tosin jo, että to-pe vietän sitten Herra X:n "kesäasunnolla", jonne siis koirat eivät oikein voi tulla ilman hirvittävän suuria järjestelyitä. Tuleepahan hyödynnettyä yksi "turha" koiraton yö sitten tuolla tavalla. Oon aika vakuuttunut, että parempaa lohdutusta koirattomuuteen ei tähän hätään kyllä ole tarjolla. Hengailua parhaassa seurassa ja perjantaiksi suunnitelmissa vielä snobeilua Katajanokassa. Ja illasta sitten lentokentälle ja kohti Prahaa. Täydellisyyttä! Prahasta sitten viimoistaan taas luvassa kuvapostausta, olettaen ettei mun pikkupokkari sano sopimusta irti.

Nyt jos aamukahvitauon jäljiltä taas palaisi töiden pariin, niin ehtisi saamaan hommat mahdollisimman hyvin reilaan, ja huomiselle jäisi enää vain vähän tehtävää. :)

Ihana maailma!

Nyt on kyllä taas ihan täydellinen viikonloppu takana, ja mitä ilmeisimmin sinkkuilu tältä erää ohi. Herra X:n kanssa tultiin perjantaina Turkuun, ja on ollut kyllä ihan mieletöntä. Mä en voi käsittää, kuinka paljon on asioita, joita en ole koskaan oikeastaan edes katsonut sen ihmeemmin, mutta joista huomaan nauttivani ihan suunnattomasti. Turun yöelämä on yksi hyvä esimerkki. Ei sillä, olenhan mä siellä käynyt, mutten koskaan sen itse yöelämän takia - se on ollut tapa nähdä ihmisiä tai vaikkapa tuijotella baarissa jääkiekkoa. Mä oikeasti rakastuin! Törmättiin muun muassa tällaisiin ihaniin hippijätkiin, jotka rumpujen ja megafonin kanssa vetelivät räppi-improa aika tyylikkäästi. Haha, siis ihan mahtavaa! Poliisitkin sitä tulivat katselemaan, ja sanat taisivat siinä kohdin mennä jotakuinkin niin, etteivät ne koskaan puhu niille kiltisti tms. Voi ei. Tosin tällä kertaa katselivat vain hetken ja jatkoivat sitten matkaa. Ja mä nauroin enemmän kuin oon nauranut puoleen ikuisuuteen. Ja jostain syystä nautiskelin melkoisen paljon Herra X:n ranskankielisen rap-biisin vetämisestä. Tollanen on jotain aivan mieletöntä, riimittelyä ja sanataidetta parhaimmillaan.

"Saathan sä nauraa tarpeeks mun kanssa?" Tajusinpa vasta ton kysymyksen yhteydessä, etten oikeasti muista, kenen kanssa mä oon saanut nauraa tarpeeksi aiemmin. Ainakaan miehen. Ikinä. Aina on saanut olla huolissaan tai vahtimassa, ettei kukaan ole tappamassa itseään tai jotakuta muuta. Tuli aivan mielettömän hyvä olo.

"Toi punamekkonen kysyi, ollaanko me pari. Vastasin siihen, että kai sen jotenkin niinkin voisi ilmaista."
"Kyllä mä haluisin, että vastaisit tuossa kohdin, että ollaan."

Aw.

Vinhastuskin on jo selvästi kotiutunut, kun sille on iskenyt hirveä riiviövaihde päälle. Kun yhdestä pahanteosta saa sen pois, se on jo harjoittamassa seuraavaa. Kamala! Ja niin ihana. Käytiin eilen seikkailemassa Kärsämäen suunnilla, ja muutamien ylimääräisten aitojen takia lenkki vähän venähti. Pentukin jaksoi tosi reippaasti mukana, ja kotiin päästyä simahti kyllä samoin tein. Kuten isompikin. Ai että mä tykkään. Auringonlasku, koirien kanssa ihanissa maisemissa, ei kiire minnejään ja ihan täydellinen ilmakin vielä. Ja parasta seuraakin oli. Joku joka ei valita siitä, vaikka mun lenkit oikeasti saattavat olla hyvin epäloogisia, eivätkä ne välttämättä johda ainakaan minnekään järkevään paikkaan. Eilenkin tuli siis käveltyä junaradan reunaa, kun muita reittejä oikeaan suuntaan ei osunut kohdalle... :D Takiaisia, ohdakkeita ja rasittavia siemeniä, eikä yhtäkään valitusta! Mä oon varma, että toi mies on mun mielikuvituksen tuotetta. Ei tuollaisia ole.

Jostain syystä mua saattaa tipan verran väsyttää. Tipan.

Huomenna taas eläinlääkäriin, Kiusan kanssa jälleen. Pitkään oon seuraillut, että se nuoleksii tassuaan, ja eilen sitten ties kuinka monetta kertaa katsoessa huomasin, että joo, taitaapi sillä siellä polkuanturan "yläreunassa" olla jonkinlainen pieni lasinsiru taikka vastaava. Liikkuu ihan normisti, mutta häiritsee, niin pakkohan se on mennä poistamaan. Eli ysiksi sinne, sitten kotiin ja duuniin taas. Ja perjantaina lähtö Prahaan! Mieletöntä, enpä olekaan kaverin kanssa päässyt ikinä ennen lähtemään reissuun. Siitä tulee ihan loistavaa.

Mulla soi päässä reggae ja räppi vuorotellen. Voi ei. "Mä haluun antaa mielihyvää, iloa ja nautintoa. En aio sua omistaa vaan elämääsi somistaa, niin kuin enkelit tekee."

Kuolema kuittaa univelat

Nyt kyllä väsyttää. Meni taas eilisilta lahjakkaasti valvoessa Herra X:n kanssa, viimeisellä bussilla kotiin ja alta viiden tunnin unien jälkeen sitten töihin. Jotenkin on niin totaalisen unessa, ettei kyllä mitään järkeä. Ehkä sitä täytyy nukkua ensi yönä! Tosin väsymykseen nähden oon kyllä ihan ihmeellisen loistavalla tuulella. Hah, kummallista? Ehkä ei. (Tosin se, että mä oikeasti pidin Kanye Westin uudesta levystä, on HYVIN outoa. Tällainen (henkisesti) hevari-rokkari-whatever, ja sitten pidän räpistä? No joo, jos musiikki on hyvää, se on hyvää, eikä tuo levy nyt ihan tyypillisintä räpiksi tainnut olla. :D)

Onneksi eilinen työpäivä oli lyhyt, ehti mukavasti puuhailla hurttienkin kanssa päivällä. Mä vaan tykästyn koko ajan enemmän tuohon pentuun, aivan mahtava luonne. Äitiparka pitää sitä ihan kauhukakarana, mun mielestä se on vaan loistava. Kai sitä nyt pennulla pitää energiaa sentäs olla! Tosin kieltämättä naurattaa, kuinka kauhean tosissaan neiti osaa raivota, kun maailma ei aina menekään hänen päänsä mukaisesti. Ihan hassu. Mutta hieno siitä vielä tulee!

Tänään olisi yksi kaveri tulossa katsomaan Vinhaa, ja siinä sivussa tietty vanhempaakin hurttaa ja äidin koiria. Ajattelin ovelasti hyödyntää sitä sitten jäljen tallaajana, katsotaan saankohan suostuteltua moiseen. Luulen, ettei ole mitään ongelmaa, jos vaan aikataulut oikeasti osuu yksiin ja hää pääsee perille. Olis kyllä kiva, mokoma ollut roadtrippailemassa alkukesän, eikä olla moneen viikkoon ehditty nähdä! Hah, asutaan molemmat Turussa, mut sitten tulee silti nähtyä täällä pk-seudulla, molemmat kun ollaan nyt vanhempien nurkissa pyörimässä. :D

Joo, josko sitä olisi aamukahvitauon tähän jo käyttänyt. Nyt kun hakisi vielä sitä kahvia ja syventyisi työnumeroiden ihmeelliseen maailmaan... Siinähän sitä copy-pasteilee taas tekstiä päivän verran, jännää.

Aikansa kaikella, niin se vaan menee...

Koskahan alkaisi kuulua hyviä uutisia? Jotenkin nyt on muutaman päivän mennyt vähän turhankin negatiivisesti. :P

Eli ei eilinen(kään) nyt aivan putkeen mennyt. Optikko totesi mulle aikalailla suoraan, että eipä musta varmaan piilarinkäyttäjää tule, silmät tuskin moista ainakaan kunnolla kestävät - ehkä joskus joissain juhlissa tms. voi kohtuullisen lyhyitä aikoja onnistua. Noh, huomasihan sen, kokeilulinssit alkoivat suunnilleen tunnin pitämisen jälkeen tuntua aivan hillittömän kurjilta, ja kurjuus jatkui, kunnes reilu 5 tunnin jälkeen luovutin ja otin ne pois. Enpä taida moisesta viitsiä maksaa 90 euroa, mitä nuo extrapehmeät linssit maksaisivat (... 30 paria kertakäyttölinssejä). Eli yhäkin taidan pitäytyä rillipäänä. Tänään kyllä uudestaan kokeilemaan, josko toinen optikon mielestä ehkä mahdollinen vaihtoehto sopisi paremmin. Mä vaan olen äärimmäisen skeptinen.

Ja eläinlääkärissäkään ei oikeen hyvin mennyt. Aikalailla kaikki kuvattiin, koirassa ei mitään vikaa (tai ainakaan enempää kuin virallisten kuvienkaan mukaan). Siltikään se ei edes tramal-pöhnässä astu jalalle lainkaan, eli kipeä on. No, jos ei parissa päivässä yhtään parempaan mene, niin uudestaan tutkittavaksi. Ei tässä kyllä pääse nyt koiranomistajan elämän huonot puolet unohtumaan, kun saa jatkuvasti olla lekurissa käymässä. Tänään taas oman koiran kanssa, niin saa kyyn jäljiltä veriarvot tarkastettua.

Onneksi sentään huominen näyttäisi aivan loistavalta päivältä. Herra X soitteli eilen, ja sovittiinpa, että käydään vähän shoppailemassa ja siitä sitten syömään ja teelle miehen kämpille. Hitto, ootan vähän ehkä liikaakin nyt! Ja loppuviikosta sitten samaisen herran kanssa koto-Turkuun viikonloppua viettämään! :) Ruisrock osuu sopivasti kohdille, niin ainakin ulkopuolelle voi mennä katselemaankuuntelemaan.

Ja nyt näyttäisi ruokatauko olevan ohitse, pitänee palata töiden pariin. Todella jännittävää copy-paste-duunia taasen, mutta voittaa kyllä peukaloiden pyörittelyn! Ja radiokin soittaa Jukka-Pojan Silkkii -biisiä, enkä voi olla jammailematta mukana. Eiköhän noi huonot uutiset jossain vaiheessa loppuis? :)

Maanantait.

Taitaapi olla, että saa taas tänään lähteä elukkalekuriin käymään - tällä kertaa äidin koiran kanssa. Kukaan ei tiedä mitä sille on käynyt, mutta kuulemma se on täysin kolmijalkainen. Koira, jolla on nivelrikkoa niin kyynärissä kuin lonkissakin, ja kroppa muutoinkin aikalailla sökö. Pakko sanoa, että musta kuulostaa aika pahalta. Nyt kuitenkin on sormet ja varpaat ristissä, illalla sitten saa tietää enemmän.

Ennen lääkärireissua pääsen itse vihdoin ja viimein käväisemään optikolla. Kannatti valvoa eilen illalla, tuli selailtua Instrun sivuja ja huomattua, että netistäkin saa ajan varattua. :D Oon joutunut/saanut pitää silmälaseja viimeiset ~13 vuotta, joskus yläasteella tuli piilareita kokeiltua. Silloin silmät ottivat niin pahasti itseensä, että oli pakko jättää kokeilu sikseen ja tyytyä elämään jatkuvasti näköä sumentavien lasien kanssa. Nyt mä vähän elättelisin toiveita, että olisi piilaritkin kehittyneet sen verran, että löytyisi joku mun silmiin sopiva versiokin. Helpottaisi kummasti elämää, kun mun käytössä lasit on aina likaiset ja todella nopeasti vielä naarmuillakin. Nämäkään eivät taida olla kuin alta vuoden vanhat, ja molemmat linssit aika hirveän näköiset jo. Sen siitä saa, kun aina pitää sählätä!

Mua saattaa pikkaisen rasittaa tämä töissä istuminen. En mä oikeastaan voi sanoa, että työssä olisi jotain hirvittävää vikaa, duuni tämä on siinä missä muutkin - tulee paikalle, tekee hommat, oottelee että kello on tarpeeksi ja lähtee kotiin. Mä vaan turhaudun ihan suunnattomasti, kun ei pääse liikkumaan, vaan koko päivä menee päätteen edessä. Nytkin sain tosiaan hommat jo tältä päivältä pulkkaan, mutta ihan vielä ei oikein voi kotiinkaan lähteä, joten täälläpä istun enkä muuta voi. Tosin kyllä mä olen yrittänyt harjoittaa edes jossain määrin taukojumppaa, sentään jotain piristävää. Aamulla käväisin tosiaan jopa salillakin, se oli mukavaa! Odotan innolla, kuin kipeäksi sain jalka- ja perslihakset, kun vähän innostuin taas kyykkäilemään...

Asiasta kolmanteen, joskin pienoisen aasinsillan kautta noista tämän päivän töistä. Olisi kyllä hienoa, jos jossain kohden pääsisi tekemään ihan "oman alan hommia". Mun tapauksessa tuo tosin on vähän kyseenalainen termi, kun opiskeluoikeus löytyy oikeustieteeseen, geologiaan ja folkloristiikkaan. Pääaineena siis. Tarkoitus olisi kuitenkin vain kahta ensimmäistä opiskella ihan tutkinnoksi asti, ja sitten välistä vaihtelun nimissä vähän tuota folkloristiikkaakin. Jos joskus pääsisi jonnekin ympäristöpuolen hommiin, olisin aivan äärimmäisen onnellinen! Sellainen mukava kombo jotain kenttähommia ja oikeuspuolen juttuja, ehkä sitten jotain labra-analyysejakin voisi olla kiva puuhailla. Mutta saapa nyt nähdä mihin elämä vie! Mä ootan jo täällä ihan innolla ensi lukuvuotta, yliopistoelämä voittaa mun silmissä tän "kesäloman" (=työt) mennen tullen!

Huomaa taas, että tää kirjoittaminen on lähinnä ajan tappamista nyt, eikä mitään suurempaa asiaa ole. Onneksi kohta jo kehtaa täältä poistua. Tosin tietenkin koko päivän paistanut aurinko päätti justiin mennä pilveen, etten vahingossakaan saa illalla nautiskella siitä. Kuinkas muutenkaan? :D