Katsottiin eilen yöllä miehen kanssa Happy Go Lucky, aivan ihana leffa, josta en oikein osannut päättää, tuliko siitä hyvälle tuulelle vai surulliseksi. Vähän molempia. Mulla oli koko illan aivan hirvittävän hyvä olla, en voi käsittää. Nukkumaan mennessä sitten ahdistus iski aivan järkyttävällä voimalla. Jotenkin kaikki kurjuus, mitä oon ihmissuhteiden osalta joutunut elämässä kokemaan, päätti lyödä kasvoille kerralla. Ensimmäistä kertaa ikinä mä annoin sen vaan lyödä. Menin parvekkeelle istumaan nappikuulokkeet korvissa, annoin kyynelten valua ja katselin kuinka taivas välkkyi kun kauempana salamoi.
Kuvittelin ja uskoin aina, että ei kyyneleet oikeasti mitään puhdista, sellaisen väittäminen on aivan turhanpäiväistä "hyväksynnän hakemista" itkemiselle - selitys, jota mäkin olen monesti käyttänyt. Nyt musta tuntuu, että olin väärässä. Mulla on ollut jotenkin aivan jumalaisen kevyt, ehkä vähän melankolinen, mutta pääpiirteissään hyvin onnellinen olo. (Miten näin keskenään ristiriidassa olevat tunteet voivat punoutua niin selväksi ja yksiselitteiseksi kokonaisuudeksi?) Ehkä mä oikeasti ensimmäisiä kertoja elämässäni oikeasti pystyin antamaan itselleni mahdollisuuden päästää irti kaikista niistä menneistä tapahtumista, jotka ovat jossain sydämen perukoilla kuristaneet tunne-elämää kasaan. Ehkä?
Mutta joo. Vkl meni aika kiireisissä merkeissä. Lauantaina kisattiin Kiusan kanssa, ja molempiin ratoihin oon koiran osalta tosi tyytyväinen! Eka rata, norjalaisen tuomarin vauhtipätkä, meni vähän pieleen mun osalta, kun unohdin omat askelkuviot, ja Kiusa hyppäsi sen seurauksena yhden esteen sitten takaisin päin. Tuloksena siis hylky. Seuraavalta radalta, Ritva Herralan aivan mielettömän kivalta ja monimutkaiselta hyppäriltä saatiinkin nolla. Sääli että yksi nolla oli jo hyppäriltä (... moka ilmoittautuessa), joten kolmosiin ei vielä olekaan asiaa. Silläkin radalla tosin kielto oli tosi lähellä, kun tehostin jarrua vähän liikaa, ja Kiusa ihan oikeasti PYSÄHTYI esteen eteen ennen kuin hyppäsi. Siis ei hitto oon tyytyväinen! Yleensä se juoksee jarruista ihan suoraan läpi, tossa se reagoi! Ja vielä ihan oikein! Sääli että sitten pari sekunttia meni hukkaan, mutta eipä paljon tossa kohdin painanut. Oon ihan tosi ylpeä mun aksahurtasta!
Sunnuntaina sainkin sitten olla kisoissa duunissa ja sen jälkeen vielä vetää treenit omalle ryhmälle, josta oli kaksi reipasta päässyt paikalle tällä kertaa. Oli ihan superhyvät treenit, molemmat koirakot olivat tosi päteviä. Treenien päätteeksi vielä ilmoitin Vinhankin agilityn pentukurssille. Oon aina ollut moisia vastaan, mutta nyt päätin, että pakkohan sitä on kokeilla! Eihän siellä pentua hypytetä, lähinnä opetetaan kontaktia ja kontakteja. ;> Ja tietenkin leikkimistä ja motivointia. Täytyy toivoa, että on hintansa väärti!
Nyt taas duunia. Jumalaton kiire, ja mä istun kahvitauolla. Eli takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti