Paljon on elämässä asioita, joita on suunnitellut tekevänsä, ja jotka sitten kuitenkin ovat jääneet odottamaan parempia aikoja. Tämä vuosi voisi olla sopiva niiden kaikkien kartoittamiseen ja ainakin osan toteuttamiseenkin. Tuntuisi hyvältä idealta. Jos oikiksen kurssitkin saisi ensi syksyyn mennessä kasaan, voisi kenties sitten lähteä jonnekin viettämään ehkäpä välivuotta - tai ainakin välitalvea - yliopistolta ja vähän pohdiskelemaan, mihin sitä sitten elämässään jatkaisi. Mua on alkanut houkutella hirveästi erilaiset ihmisen terveyteen liittyvät asiat. Sekä mieleen että ruumiiseen liittyvät, esimerkiksi nuorisotyö eri muodoissaan taikka fysioterapia. Nyt ei kuitenkaan ole aika lähteä pohtimaan lisäopiskeluja, niihin on mahdollisuus jo aivan liiankin kanssa. Mutta ehkäpä on hyvä miettiä toikin mahdollisuus läpi - elämässä on aikaa muuttaa suuntaa aika montakin kertaa vielä.
Pari päivää tuli taas vietettyä ajattomassa maailmassa. En voi käsittää, miten kenenkään kämpässä voi aika yksinkertaisesti lakata olemasta. Ainoat, joiden avulla sitä kykeni määrittämään oli päivän vähäinen valo ja koirien lenkittäminen kaiketi suurin piirtein säännöllisesti. Ainakin sen verran, että hurtat vaikuttivat vallan tyytyväisiltä. Hassua, kuinka sitä selviääkään oikeasti vallan loistavasti ilman kännykkää tai tietokonetta.
Kävin tänään nakuteltavana, ja nyt mun selkää koristaa vallan hieno tatuointi. Suurisilmäinen pöllösievistys kantaa kompassia mukanaan. Se saa kattella mistä tulen, ja kertoa mulle minne päin jatkaa. Kunhan kuvatus hivenen paranee, voisin siitä tänne kuvankin laittaa - toki sellainen on jo nyt olemassa, mutta värisävyt ovat sen verran vääristyneet ärtyneellä iholla, ettei anna aivan oikeaa kuvaa.
On kyllä oikeasti hirveän kummallista, miten elämä voikin melkoisen mitättömästä syystä lähteä ihan eri raiteille kuin olisi vielä aiemmin olettanut. Mulla siihen ei tarvittu kuin kohtaaminen ihmisen kanssa, joka sai mut kyseenalaistamaan itseni vähän liikaa; ja sen jälkeen kokemus siitä, että se, mitä mä olen, ei oikeasti siinä mitenkään päässyt vioittumaan, vaan ennemmin toi vain uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia.
Mä mietiskelin tuossa ehkäpä viime yönä, tai kenties sitä edeltävänä (en oikeasti ole varma, oliko silloin edes yö, mutta puoliunessa ajatus ainakin mun mieleen pälkähti), kuinka paljon enemmän realismi valtaa mun ajatuksissa nykyään sijaa optimistisuudelta. Ja painotan todella sanaa realismi, koska pessimistisyyteen en ole ainakaan vielä kääntymässä. Kuitenkin sitä huomaa, että suin päin ei edes halua rynnätä minnekään, eikä oikeastaan edes ole samalla tavalla kiire enää - ehkä on oikeasti parempi hieman katsella ja ihmetellä ensin.
Huomenna pitää herätä ensimmäistä kertaa moneen hetkeen aikaisin luennolle. Huh, ei suoranaisesti houkuttele, varsinkaan kun tämän päivän lukuprojekti päättyi toteamukseen, että en ymmärrä yhtikäs yhtään mitään perintönä saadun yhtiön verotuksista. Toisaalta, ehkäpä niistäkin saa jotain vähän ymmärrettävämpää informaatiota sitten luentojen lomassa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti