Aamuhämärä

Hitto. Heräsin taas liian aikaisin. Aamut on kurjia, ahdistus iskee jo ennen kuin avaa silmät.

Yritin eilen illalla miettiä, mikä ahdistaa. Miettiä, miksi tämä olo on surullisen tai tyypillisen eroängstin sijaan jotenkin tyhjä, hyvin oudolla tavalla. Se tyhjyys pelottaa. Kai mä jonkinlaiseen vastaukseenkin sen suhteen päädyin, kun pitkät tovit juttelin kaverin kanssa puhelimessa sopivasti unen rajamailla.

Jotenkin mun olo on sellainen, että oon tyhjässä kuplassa, irrallisena ja erillisenä muusta maailmasta. Mun ajatukset, tuntemukset ja kaikki on vain täysin erillisiä, sattumien kautta muodostuneita käsityksiä, jotka eivät oikeasti edusta mitään, eivät ole parempia jos nyt eivät huonompiakaan kuin ajatukset yleisestikään, ne vain ovat.

Mua vastaan tuli ihminen, jolle mä yritin selittää mun näkemyksiä ja ajatuksia, ja joka ei voinut käsittää, ei lainkaan. Ihminen, joka kyseenalaisti mut kokonaisuudessaan. Mä yritin ymmärtää, mä teen niin aina, yritin käsittää mitä se ajaa takaa, päästä sen pään sisään. En mä onnistunut, ja matkalla sinne mä jouduin aivan liian vahvasti kyseenalaistamaan sen, mitä mä itse olen. Ja miettimään, onko se missään määrin oikein.

Jossain määrin mä tiedän, että totta kai on kieroutunutta nähdä kaikki ihmiset itseä huonompina, nähdä itsensä ainutlaatuisena ja kaiken muun jotenkin sen jatkeena. Kieltää negatiivisuus ja kaikki negatiiviset reaktiot, paeta niitä keinolla millä hyvänsä. Kouluttaa toista täysin tietoisesti kohti oman ajatusmaailman "täydellisyyttä", täysin vilpittömästi hyvällä tarkoituksella, ja täydellisesti keinoja kaihtamatta. Mutta toisaalta... Mistä mä tiedän, etteikö se ihminen oikeasti olisi käsittänyt jotain asioita niin korkealla tasolla, että mä en vain kykene näkemään järkeä sen toiminnan takana? Mitä jos oikeasti se onkin oikeassa, eikä sitä vain pysty ymmärtämään? Tuollaiset ajatukset on niin helppo päästää päähänsä, kun se ihminen, jota miettii, oikeasti seikkailee siellä perinteisellä nerouden ja hulluuden rajamailla.

Tiedän mä senkin, ettei sillä oikeasti ole väliä, se ei merkitse mitään. Ei ole oikeasti missään määrin väliä sillä, vaikka se olisikin yksin oikeassa tässä maailmassa, ainoana ihmisenä näkisi kaiken niin kuin se on. Koska se ei mitenkään pysty saamaan muita käsittämään sitä, ei mitenkään näe sitä, mitä muut näkevät ja kokevat, se ei johda mihinkään. Äh, mun ajatus katkesi. Ja mulla on paha olo.

Mun maailma näyttää nyt aivan erilaiselta kuin se näytti viisi kuukautta sitten. Mä en tiedä, onko se muutos parempaan vai huonompaan.