Circles

Mulla alkaa olla sellainen olo, että kyllä elämä ehkä sittenkin voittaa. Kokonaisuudessaan. Eilen illalla ennen nukahtamista jäin mietiskelemään kaikenmoista tuohon eksään liittyen, muistelemaan kaikkia kivoja asioita kesältä, kaikkea mitä tapahtui - myös riitoja ja kurjia hetkiä. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa mä pystyin näkemään yhden ja saman ihmisen niiden takana. Mun pää on tähän asti pyrkinyt kovasti erottamaan nuo puolet eksässä toisistaan, on ollut vain se mr. Perfect, tyyppi joka vaikutti olevan kaikkea, mitä ihmiseltä voi koskaan toivoa. Sitten toisaalta on ollut myös mr. Awful, se joka sai mut pelkäämään, kyseenalaistamaan itseni ja koko maailmankuvani melkoisen väkivaltaisella tyylillä. Antoipa eräs henkilö tälle "erottelulle" nimenkin, löytyy nimittäin psykologian termistöistä. http://en.wikipedia.org/wiki/Splitting_(psychology)
"Splitting (also called all-or-nothing thinking) is the failure in a person's thinking to bring together both positive and negative qualities of the self and others into a cohesive, realistic whole."

Mutta joo, pikkuhiljaa alkaa tuntua, että pystyn näkemään sen ihmisen kokonaisena, ainakin aina silloin tällöin. Jotenkin se tuntuu tuovan ajatteluun mukaan sen verran realismia, että ainakin terävin kärki ahdistuksesta pikkuhiljaa alkaa taittua. Elämäähän tää kaikki on, ja oikeastaan ihan kivaa. Miksi ihmeessä vaivautua suremaan liioitellusti jotain, mikä ei suremalla oikeasti muutu mihinkään? Ja kai kaikkeen tähänkin pitäisi suhtautua jonkinmoisella kiitollisuudella, oikeastaan. Mä oon viimeisen puolen vuoden aikana oppinut näkemään elämää aika eri tavalla ja nyt jopa pystyn pitämään sitä muutosta ihan hyvänä asiana. Vaikka tuo mies nyt vetääkin ajatukset välillä aika äärimmäisyyksiin, niin monessa kohdin sen ajatukset oikeasti on ihan ajattelemisen arvoisia. Kenties mä olisin pystynyt katsomaan niitä silloinkin vähän eri valossa, jos hän ei olisi nähnyt niin valtaisan suurta vaivaa mun omien näkemysten kumoamisessa ja korvaamisessa hänen mielestään paremmilla vaihtoehdoilla.

Tänään on ihan kiva päivä. Juuri tässä sain aamupalan syötyä, ja seuraavaksi suuntaan kohti yliopistoa, josko vaikka saisi notaarin työhön hieman lähteitä etsittyä ja tutkailtua sitten vähän kiviä mikroskoopilla. Tää kiire on edelleenkin aivan perseestä, ja just nyt tuntuu että voi oikeasti olla vähän siinä ja siinä, ehdinkö tosiaan tehdä kaiken mitä pitäisi. Jotenkin vaan en jaksa nyt välittää kamalasti siitäkään - mä teen niin hyvin kuin voin, ja jos se ei riitä, niin mitä ihmettä mä muka voisin enemmän tehdä? Mun on pakko syödä ja nukkua, hoitaa koirat ja levätä sen verran, että pää pysyy kasassa. Jos opiskeluun käytetty loppuaika ei riitä, niin se sitten varmaan oikeasti vain on niin. Minkäs sille mahtaa.

Päivän musiikkia taas. Tähän tutustumisesta voi kiittää puhtaasti sitä, että olen tuijotellut nyt melkoisen reilusti parkour-videoita. Kevään projektiksi alkaa olla mudoostunut breikkaamisen aloittaminen ja siinä sivussa voisi vähän parkour-tyyppistä reeniä harrastaa, tuleepahan vähän erilaista kuntoilua. Ja eräässä parkour-videossa tämä soi taustalla.

Siinäpä sekin nautiskeltavaksi. Aivan mielettömän hieno kuvaus ja musiikki. Eikä noita tyyppejäkään tee pahaa katsella!