Alan tässä oikeasti pohtia, mitä kohtalo on. Miten on mahdollista, että sinä samaisena päivänä kun päätohtorin pakeilla olen juttelemassa elämästä ja sen outoudesta, omista valinnoista ja niiden perusteista; päädyn sitten makoilemaan huoneeseen, joka on verhottu erilaisilla kankailla ja vilteillä, ilmassa tuoksuu suitsuke ja kaikki on hirveän pehmeää, hämärää, rauhallista ja turvallisen tuntuista - ja mulle puhutaan täysin samoista asioista kuin aiemmin päivällä kliinisessä tilassa, tällä kertaa vain tarinana, niin että voin vaan kuunnella ja mietiskellä. (Olisiko virke voinut olla vielä hivenen pidempi?) Taustalla tietenkin harvinaisen psykedeelistä musiikkia, ympärillä outoja koristeita ja taideteoksia, jotka tuntuvat vievän jonnekin aivan uuteen maailmaan.
Mulla oli oikeasti hieno ilta. Päädyin paikkaan, jossa ei ollut aikaa. Kellot puuttuivat kokonaan, huone oli valaistu pitkälti kynttilöillä. En muista, että olisin hetkeen missään pystynyt irrottautumaan niin totaalisesti siitä, että "kohta täytyy" - tuolla jotenkin joka hetki oli aivan oikeasti nyt. Ja sinne unohtui - mä huomasin joskus suunnilleen kuusi tuntia siellä oltuani, että alkaa pikkuhiljaa väsyttää. Yö.
Elämä on täynnä oikeasti niin outoja sattumuksia. Mitä vaan voi tapahtua. Tai oikeastaan mitä vaan, mihin uskaltaa luottaa.
Äsken kävin aamulenkillä koirien kanssa katselemassa nousevaa aurinkoa. Jotenkin edelleen mulla on informaatioähky, eilinen oli mun päälle aivan jumalattoman raskas. Ja antoisa. Mutta ulkona oli kyllä niin täydellisesti tilanteeseen sopiva ilma - pakkasta, maa jäässä ja kuivat heinänkorret kuuran peitossa. Aurinko nousi puiden välistä ja värjäsi kaiken hienoisesti punertavaksi. Mä olisin kaivannut aitoa hiljaisuutta, sellaista mitä kokee vain kun lähtee tarpeeksi kauas erämaahan, kun autojen äänet eivät enää kantaudu niin pitkälle, eikä ihmisiä ole lähimailla. Pitäisi varmaan pitkästä aikaa lähteä jonnekin syrjempään vähän pidemmäksi hetkeksi vaeltelemaan.
Miksi hirveän usein ihmiselämässä tarvitaan jotain hirvittävän traagista, jotta uskalletaan oikeasti ottaa ohjat omiin käsiin ja jättää eläminen soveliaisuussääntöjen varassa sikseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti