Mutta kertoillaanpa sitten kaikesta muusta! Elämä on vallan mallillaan, mä oon oikeasti ihan mielettömän onnellinen nyt. :) Vkl meni pitkälti juhliessa, lauantaina oli kahdet synttärit plus DBTL, ja kaikkihan ne piti kiertää. Mieheke pyöri matkassa ja hitto että oli kivaa! Tosin mä mieluusti olisin jättänyt väliin viimeisen baarin eksään törmäämisen, lähinnä tämän eksän takia. Tuli mullekin kurja fiilis, kun näki kuinka matto nykäistiin tyypin jalkojen alta. Mutta noh, eipä taida enää olla mun ongelma, joten parempi vain jatkaa eteenpäin ja antaa olla.
Siskontyttö syntyi reilu viikko sitten, ja vihdoin nyt flunssasta parantuneena pääsin sitäkin katsomaan! On pikkuiset lapsukaiset vaan niin jänniä otuksia. Ei paljoa uskalla koskea etteivät ihan vallan rikkoonnu, eikä oikein muutenkaan osaa moisten seurassa toimia. Mutta onhan ne vallan sieviä, ja kieltämättä tuo pikkuneiti oli varmaan sievin lapsi, mitä olen nähnyt. Tosin rehellisyyden nimissä on mainittava, että pikkulapsikontaktit on mulla jääneet kyllä melkoisen vähiin. Mutta katsokaa nyt vaikka, eikö ole suloinen?
Huomaa kyllä, että tämä vanhempien luona asusteleminen alkaa käydä pikkuhiljaa todella raskaaksi. Aamulla mä meinasin ihan kokonaan hajota, kun sain kuunnella huutoa ja vittuilua heti heräämisestä lähtien ja se vain jatkui ja jatkui ja jatkui siihen saakka että lähdin töihin. Ei vanhemmat - tai no, äiti lähinnä - varmasti moista ilkeyttään harjoita, mutta en mä oikeasti ymmärrä miten voi oikeuttaa omissa silmissään moisen käytöksen perusteena vain "no kun oon väsynyt". Tuli niin jumalattoman paha olo siitä "no mitä vitun järkeä tossakin nyt taas on" ja "et sit viittinyt totakaan tehdä" ja "teit sit tonkin tolleen, vaik pitäis tehdä näin". Puhumattakaan siitä, että aletaan koirille jutella tyyliin "mennään me tekemään, kun ei toi Nea mitään saa tehtyä". Noh, oonhan mä tollaseen tottunut silloin kun vielä vakituisesti asuin kotona, mutta jotenkin sitä kuvittelisi, että mua voisi käsittellä jotakuinkin aikuisena nykypäivänä. Ei sillä että lapsillekaan tuollainen lyttäysmentaliteetti oikeasti kovin hyvin toimisi.
No joo, heti ensinnä sitten duunissa salille, joku epämääräinen tanssimusiikkikanava radiosta soimaan kovaa ja hillitön lihasrääkki päälle. Kummasti sai ajatukset muualle ja olon paremmaksi, kun ei ollut mitään mahdollisuutta jäädä murehtimaan. Vieläkin, aika monta tuntia tuon jälkeen, lihaksissa huomaa että jotain on tullut tehtyä. Huomen oon kyllä sit niin kipeä taas, ettei mitään järkeä. Noh, ehkä siis aamulla uudestaan salille ja joku kevyt treeni päälle, niin saa maitohapot liikkeelle.
Huomisesta on kokonaisuudessaan tulossa ihan mahtava päivä. Leffaan miehen kanssa, ja sieltä sitten toivottavasti vielä ravintolaan syömään. Voi että mä odotan sitä! Hyvällä tuurilla vanhemmat lähtevät mökille, ja saan sitten koko kämpän omaan käyttööni - ja ehkäpä siis miehenkin sinne. Oi että, täydellisyyttä! Sääli että töihinkin pitää tosiaan myös raahautua, mutta ehkäpä sen kestää, kun illasta on tulossa niin mainio. :) Lyhyemmän päivän kuitenkin teen, että pääsen koirien kanssa puuhailemaan sitten ajoissa iltapäivästä, niin saavatpahan nekin aktiviteettejä elämäänsä.
Siitä tulikin mieleen, että eilinen meni pitkälti Forssassa kasvattajan luona jälkitreeneissä. Hitto mun koirat on kyllä hyviä! Treenin vaikeustasoon nähden oon molemmista ihan hirvittävän ylpeä. Pikku-Vinhakin pääsi tekemään ihan ihka-aitoa jälkeä, ja vaikka mä teinkin siitä liian vaikean, se ajoi sen oikein hienosti loppuun saakka. Kiusakin teki mielettömän hienosti hommia, vaikka pitkä keppijälki olikin sille aivan liikaa. Noh, vähän helpompia jälkiä ja vähempiä keppejä nyt sitten, niin ei tarvitse tehdä duunia senkään aivan äärirajoilla. 10 kepakon jälki oli ehkä tipan verran raskas. Olisi tässä kyllä ihan järjetön määrä treeniä luvassa - parin viikon päästä agilitykisat, siitä viikon päästä tokon rotumestaruus (oho, pitäisiköhän sitä tokoakin siis tippa treenata?), ja syksyllä sitten jälkikokeeseen. Eipä ainakaan tule nyt hetkeen tekemisenpuutetta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti